Täällä taas poropeukalo liikkeellä, en saanut ladattua kuvia vaikka kuinka yritin. Teki jo mieli viskata koko kone hankeen, parempi sulkea ja kokeilla huomenna uudstaan;)

Edellisestä kerrasta onkin jo vierähtänyt aikaa ja on tapahtunut niin paljon....eikä kovin iloisia asioita, mutta elämä jatkuu ja se mikä ei tapa, se vahvistaa....
Ja nythän on sitten ihan virallisesti alkanut kevät, (tai ainakin kevät-talvi) joten huolet ja murheet heitetään nurkkaan ja nautitaan täysin rinnoin valon lisääntymisestä ja rakkaista ihmisistä lähellämme...oli heitä sitten yksi tai monta..

Olen kutonut myssyjä ahkerasti, otan  huomenna kuvia, kun miniä tulee minulle "pääksi" ;)
En edes tiedä mihin niiden myssyjeni kanssa joudun, ajatellut kyllä myydä, kun vain tietäisi miten ja missä...eli jos jotakuta kiinnostaa, niin saa ottaa yhteyttä...

sunnuntaiajelulla nähtyä...

uutta kotia etsimässä...

Lupasin itselleni, etten etsi uutta kotia ennen kuin ero ja ositus on loppuun suoritettu, mutta tässä sitä nyt sitten ollaan. Löysin tänään kolmekin aivan ihanaa pikkuista taloa, kaikki aivan minun näköisiä..oi ja voi...olen varma, jotta ne ehditään myydä ennen kuin asiani selviävät. Voisin tietysti ottaa lainaa, mutta en halua sitä tehdä ja jos ne talot menee, niin sitten ne ei vain olleet minulle tarkoitettuja...yksikään niistä...

Näin eilen joutsenia, ovatkohan ne jotenkin myöhässä liikkeellä, johtunee varmaan lämpimästä syksystä..
Tuolla minun pikku kameralla ei vain saa oikein hyviä kuvia (tai en vain osaa ottaa;)
Ajatellut ja haaveillut kunnon järjestelmäkuvanottolaitteesta ja vaikka jostain kurssista, mutta katsotaan nyt...
Tässä kumminkin muutama kuva....

hiljaiseloa

Jo kolmatta viikkoa flunssan kourissa, kurkkukipua, nuhaa, yskää, ääni lähtenyt pariinkin otteeseen.Tänään sitten sain lääkekuurin poskiontelontulehdukseen, toivotaan,  jotta auttaa ja vihdoinkin hellittää tämä tauti.
Ei ole jaksanut tehdä mitään ja mummin kaikista rakkaintakaan ei ole voinut nähdä, ettei tauti tartu pikkuiseen.

jos voisin...

niin lähtisin pohjoiseen, menisin jäämeren rannalle ja antaisin tuulen pyyhkiä mieleni seesteiseksi.
Kiipeäisin tunturiin ja antaisin avaruuden, ilmavuuden, pilvenhattaroiden ja kaiken sen suunnattoman autiuden koko kauneudessaan tehdä minut eheäksi jälleen.

Kuinka sitä voikaan olla ollut niin sokea ja kuuro, ettei ole nähnyt eikä kuullut, miten toinen on ollut täynnä sulaa pahuutta....elämä joskus on, syvältä...

Joskus

..sitä melkein unohtaa,
miltä kipu tuntuu.

Sitä iloitsee, nauraa, laulaa
ja rakastaa
voi luoja, kuinka sitä voikin
niin paljon rakastaa

Sitä haistelee ja maistelee,
katselee niin, jotta silmiin sattuu
Tunnustelee, painaa mieleen jokaisen kohdan
ja rakastaa
voi luoja, kuinka sitä voikaan
niin paljon rakastaa,

jotta joskus,
joskus sitä melkein unohtaa,
miltä kipu tuntuu.