niin lähtisin pohjoiseen, menisin jäämeren rannalle ja antaisin tuulen pyyhkiä mieleni seesteiseksi.
Kiipeäisin tunturiin ja antaisin avaruuden, ilmavuuden, pilvenhattaroiden ja kaiken sen suunnattoman autiuden koko kauneudessaan tehdä minut eheäksi jälleen.
Kuinka sitä voikaan olla ollut niin sokea ja kuuro, ettei ole nähnyt eikä kuullut, miten toinen on ollut täynnä sulaa pahuutta....elämä joskus on, syvältä...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti