jos voisin...

niin lähtisin pohjoiseen, menisin jäämeren rannalle ja antaisin tuulen pyyhkiä mieleni seesteiseksi.
Kiipeäisin tunturiin ja antaisin avaruuden, ilmavuuden, pilvenhattaroiden ja kaiken sen suunnattoman autiuden koko kauneudessaan tehdä minut eheäksi jälleen.

Kuinka sitä voikaan olla ollut niin sokea ja kuuro, ettei ole nähnyt eikä kuullut, miten toinen on ollut täynnä sulaa pahuutta....elämä joskus on, syvältä...

Joskus

..sitä melkein unohtaa,
miltä kipu tuntuu.

Sitä iloitsee, nauraa, laulaa
ja rakastaa
voi luoja, kuinka sitä voikin
niin paljon rakastaa

Sitä haistelee ja maistelee,
katselee niin, jotta silmiin sattuu
Tunnustelee, painaa mieleen jokaisen kohdan
ja rakastaa
voi luoja, kuinka sitä voikaan
niin paljon rakastaa,

jotta joskus,
joskus sitä melkein unohtaa,
miltä kipu tuntuu.